Klosterschule

Mietin kuinka erilaisia ihmisiä minä ja veljeni lopulta olemme. Hänen lapsuutensa oli täynnä aktiviteetteja ja läsnäoloa, minun laiskuutta ja haaveilua. Tulokset ovat hulvattomat. Hän elää velvoitteiden maailmassa ja on silminnähden rauhallinen, minun maailmassani mitään ei tarvitse tehdä, selviän kaikesta pelkillä vasemman käden huitaisuilla kuin koira veräjästä ja olen silminnähden tuhoon tuomittu. Sillä vaikka olen masentunut, ajatukseni kiihtyvät kuin sentrifugi ja katkovat siteeni konkreettiseen maailmaan. Tämä on mahdollista, sillä olosuhteet olivat siihen otolliset.
Ainakin meitä yhdistää se, että suurimman osan aktiivisista elämistämme elämme päämme sisällä.

Mietin kuinka harvoin yllätyn. En ole erityisen älykäs lapsi, mutta tunnun arvaavan kaiken ennalta. Ehkä ne miljoonat tarinat, jotka sisäistin lapsena, sisältivät joka ikisen mahdollisen muuttujan tämän maailman suhteissa ja suhteettomuuksissa. Totuus ei ole tarua ihmeellisempää.

Mietin kuinka harvoin elän autenttisesti. On helpompaa rakentaa elämästään laskelmoituia fiktiota kuin elää sitä. Kuten lapsi.

Mietin kuinka saan nautintoa kielistä mutta en kykene systemaattiseen harjoitteluun.

Mietin kuinka kaksoset voi synkronoida ilman sairaslomaa.

Mietin kuinka helppoa on huijata itseään muutoksilla.

Mietin kuinka nauttia elämästä joka jää elämättä.

Mietin kahvia ja juustoa.

Mietin myöhäisiä heräämisiä.

Äärettömyyksistä kiteytyy materiaksi digitaalinen merkkijono: δύναμη. (virta)