Tradition

Zen ja omakotitalon ylläpitämisen taito. Jokaisessa arkisessa askareessa piilee kova ydin, katharsis. Ekstaattisten hetkien pitkittäminen ja sitominen toisiinsa luo jatkumon, siis siedettävän elämän. Kukaan ei kestä ekstaasin välistä kuilua, pudotusta ja hiljaisuuden kaikua. Kuilut on ylitettävä. Herätessä putoaa hetkeksi, ei ole mahdollista saada kicksejä siinä kunnossa. Kukaan ei kestä hiljaisuutta ja apatiaa. Ei viisikymmenluvun omakotitalossa, ei helvetissä. Nautinnon pitkittäminen muuttuu pitkällä aikavälillä eloonjäämisen ehdoksi.

Narkkari on siis erittäin rehellinen, suorastaan stoalainen, ihmistyyppi. Narkkarille ei ole väliä mihin nukahtaa. Patja on aina täynnä tahroja.

Mikä päivä nyt on?

Näin karikatyyrin

Jonakin hetkenä karikatyyri ymmärtää, että ajattelu ei synny itsestään tai itsessään. Sen eteen on tehtävä työtä. Yritettävä ajatella, unohdettava kuullut ajatukset, jotta oma lapsi säilyisi koskemattomana ja omalaatuisena. Yritettävä ajattelemisen yrittämistä. Turhaa se on nyt, liian myöhäistä väkertelyä. Sydänyö tuli, myöhäisillan ohjelmatarjonta odottaa. Säästät sydäntäsi jos lakkaat ajattelemasta. Anteeksi, ajattelun yrittämisestä.

Le temps détruit tout.

Ei ole helppoa antaa anteeksi abstraktiolle. Aika? Pirauta kaverille. Hän ei ole varma. Kello on varma. Kello on sidottuna käteesi. Tällä polulla kello pitää sinua kädestä kiinni.

Konkreettisiin asioihin tarrautuminen saattaa helpottaa. Pukeutuminen on persoonallisuuden peili. Sumuverho ainakin. Ajan tappamista, kuvitella sisäiset värinsä vaatekappaleisiin. Rakentaa ja kumota vaatekertaa, dekonstruktiota. Valehtelua, joka peittää vain pelon, ettei ole mitään tunnustettavaa.

On olemassa ihmisiä, jotka eksyvät syvälle itseensä, heitä on turha lukea munkinkaavun perusteella. Kuka ei olisi joskus kuvitellut olevansa pyhimys, kuka ei olisi elänyt askeesissa. Ihmistä ei lueta kenkämerkeistä. Ihmistä ei voi lukea. Se on ainutlaatuista. Jotkut luopuvat ainutlaatuisuudestaan ja voin hyvin nähdä miksi.

Katsekontakti on kulttuurissamme harvinaista. Tästä ei voi valittaa. Kun nainen katsoo, hän sekunnin kuluttua on valtavan betonipylvään takana. Hänen kengänkorkonsa on pilkistävä terä.

Elokuvaa

Annoin elämäni sattuman varaan. Se on hänen mukaansa kertomisen arvoista. Minustakin. Ei ole mitään kerrottavaa.

Unohdan helposti. Jos todellisuus on muisti, minulla ei ole todellisuutta. Siksi on turha puhua unista ja unien tulkinta on yhtä mielenkiintoista kuin ikkunasta katsominen.

Ingmar Bergman ei tarvinnut paljoa. Vain ilmaisuvälineen, jonka opetteli täydellisesti, yhtä täydellisesti kuin lapsena ruumiinsa ääret. Hänestä kasvoi kuvaputkien univirtaa. Ihminen haluaa korvata itsensä, karata ääriltään. Taikatemppu, pojat ja tytöt, se onnistuu ensin täydellistämällä äärensä. Näen ikkunasta ikkunaan. Naapurini ääret ovat television kohinamerestä koiliseen parvekekaiteen tumppipurkkiin. Huomenna tuulee ja purkki putoaa kadulle. Piste, jossa ääri täydellistyy ja loistaa, on palasina kadulla. Syö suolakurkut, huuhtele purkki, aseta, polta ketjussa. Me olemme yritteliäitä, nailonkalvon suojelemiksi muniksi tiivistettyä peyotea.

Ingmar Bergman. Ihmisistä luopuminen on vastakokemus kohdusta luopumiselle. Kun katselen järven pohjasta aurinkoa, kun alkoholimyrkytys liuottaa epäilyn soluistani. Nämä kokemukset lupaavat maailman. Älysin liian myöhään, nyt olen vanha. Vaivani ovat vanhan miehen vaivoja.

Kevät on tällä vuosikymmenellä tunnistamattomampi. Kaupunki on tässä. Kaupunki lämpiää ja hikoaa, kasvaa silmissä ja harmaantuu jaloissa, nostaa muuraalinsa liian korkealle jotta yhä näkevät näkisivät muuta kuin näkemäänsä. Näen enemmän kuin näen, tai vähemmän, siksi en huomaa mitä tässä kerron. Eri asiat: tietää ja ymmärtää.

Avaan pullon ja näen sen veljet rivissä katossa, krusifiksina seinillä ja ruskeana sirpaleheijastuksena ikkunoissa. Pian pakenen tästä maasta katsomaan muurien taakse, katsomaan kadotettua Eurooppaa, jonka Disney löysi. Jonotan siellä missä ihmiset jonottavat. Juon pirtelöä vanhempainillassa Disneylandissa.

Kontrolli on sairaan mielen turva. Fantasia lupaa vapautta, tämä on harha. Vapaus edellyttää psyykkistä kestävyyttä, joka on lahja, kuten älykkyys. Molemmat voi saada, tai ei, se on geenihajonnan kaoottisuutta. Sanottiin neroksi, on vammautunut. Tämän ymmärtäminen on neroutta, tämän toteuttaminen on häviämistä. Sinulta odotetaan vaikka mitä ja sitten ymmärrät mielipiteiden painon, nolla. Nollapisteestä alkaa kaaoksen yksinäinen rakastelu.

Kummallisia päiviä täynnä havaintoja, jotka katoavat parempien tieltä. Parhain kumoaa kaikki sisarensa, uni.

Huomenna luen lehden ja juon kahvia. Syön vitamiineja ja puen sukat väärinpäin. Illalla juon kymmenen tuoppia ja viskin. Lehden lukeminen on kuluttavaa.

Valo hehkuu puiden takana. Ehkä niistä, jotka pieninä katsoivat suoraan aurinkoon, tuli bussikuskeja.