Elokuvaa

Annoin elämäni sattuman varaan. Se on hänen mukaansa kertomisen arvoista. Minustakin. Ei ole mitään kerrottavaa.

Unohdan helposti. Jos todellisuus on muisti, minulla ei ole todellisuutta. Siksi on turha puhua unista ja unien tulkinta on yhtä mielenkiintoista kuin ikkunasta katsominen.

Ingmar Bergman ei tarvinnut paljoa. Vain ilmaisuvälineen, jonka opetteli täydellisesti, yhtä täydellisesti kuin lapsena ruumiinsa ääret. Hänestä kasvoi kuvaputkien univirtaa. Ihminen haluaa korvata itsensä, karata ääriltään. Taikatemppu, pojat ja tytöt, se onnistuu ensin täydellistämällä äärensä. Näen ikkunasta ikkunaan. Naapurini ääret ovat television kohinamerestä koiliseen parvekekaiteen tumppipurkkiin. Huomenna tuulee ja purkki putoaa kadulle. Piste, jossa ääri täydellistyy ja loistaa, on palasina kadulla. Syö suolakurkut, huuhtele purkki, aseta, polta ketjussa. Me olemme yritteliäitä, nailonkalvon suojelemiksi muniksi tiivistettyä peyotea.

Ingmar Bergman. Ihmisistä luopuminen on vastakokemus kohdusta luopumiselle. Kun katselen järven pohjasta aurinkoa, kun alkoholimyrkytys liuottaa epäilyn soluistani. Nämä kokemukset lupaavat maailman. Älysin liian myöhään, nyt olen vanha. Vaivani ovat vanhan miehen vaivoja.

Kevät on tällä vuosikymmenellä tunnistamattomampi. Kaupunki on tässä. Kaupunki lämpiää ja hikoaa, kasvaa silmissä ja harmaantuu jaloissa, nostaa muuraalinsa liian korkealle jotta yhä näkevät näkisivät muuta kuin näkemäänsä. Näen enemmän kuin näen, tai vähemmän, siksi en huomaa mitä tässä kerron. Eri asiat: tietää ja ymmärtää.

Avaan pullon ja näen sen veljet rivissä katossa, krusifiksina seinillä ja ruskeana sirpaleheijastuksena ikkunoissa. Pian pakenen tästä maasta katsomaan muurien taakse, katsomaan kadotettua Eurooppaa, jonka Disney löysi. Jonotan siellä missä ihmiset jonottavat. Juon pirtelöä vanhempainillassa Disneylandissa.

Kontrolli on sairaan mielen turva. Fantasia lupaa vapautta, tämä on harha. Vapaus edellyttää psyykkistä kestävyyttä, joka on lahja, kuten älykkyys. Molemmat voi saada, tai ei, se on geenihajonnan kaoottisuutta. Sanottiin neroksi, on vammautunut. Tämän ymmärtäminen on neroutta, tämän toteuttaminen on häviämistä. Sinulta odotetaan vaikka mitä ja sitten ymmärrät mielipiteiden painon, nolla. Nollapisteestä alkaa kaaoksen yksinäinen rakastelu.

Kummallisia päiviä täynnä havaintoja, jotka katoavat parempien tieltä. Parhain kumoaa kaikki sisarensa, uni.

Huomenna luen lehden ja juon kahvia. Syön vitamiineja ja puen sukat väärinpäin. Illalla juon kymmenen tuoppia ja viskin. Lehden lukeminen on kuluttavaa.

Valo hehkuu puiden takana. Ehkä niistä, jotka pieninä katsoivat suoraan aurinkoon, tuli bussikuskeja.