Quote VIII

Beckett: The Unnamable

…kenties se on vain unta, kaikki vain unta, se olisi yllättävää, herään hiljaisuudessa,

enkä koskaan enää nuku,

se tulen olemaan minä, tai uneksin, uneksin jälleen, uneksin hiljaisuudesta, unenomaisesta hiljaisuudesta, täynnä muminaa, en tiedä, nämä ovat vain sanoja, koskaan hereillä, vain sanoja, ei ole muuta,

on jatkettava eteenpäin, vain sen tiedän, he lopettavat, tunnen sen, tiedän sen,

he hylkäävät minut tänne, saapuu hiljaisuus,

hetken, muutaman hyvän hetken verran, tai omani, kestävä, joka ei kestänyt, joka vieläkin kestää, se tulee olemaan minä, on jatkettava eteenpäin,

en voi enää jatkaa, sinun on jatkettava, jatkan,

on sanottava sanoja, niin kauan kuin niitä on,

kunnes he löytävät minut, kunnes he sanovat minut,
kummallinen kipu, kummallinen synti,

on jatkettava, kenties se on jo tehty, kenties minut on jo sanottu, kenties he ovat kantaneet minut tarinani kynnykselle,

oven eteen, oven joka avautuu nielaistakseen tarinani,


yllätyn jos se todella avautuu, se olen minä, se on hiljaisuus,




missä olen, en tiedä, en saa koskaan tietää, hiljaisuudessa et voi tietää,

on jatkettava ,

en pysty jatkamaan,



jatkan.

Quote VII

Samuel Beckett: The Unnamable

…putoan hiljaisuuteen, se en ole minä, jään tänne, tai sinne, todennäköisemmin sinne, se koskaan tule olemaan minä, siinä kaikki mitä tiedän, kaikki on jo tehty, sanottu sanomisen perään, lähteminen, nouseva keho, tie, väreissä, saapuminen, ovi joka avautuu, joka sulkeutuu, se en koskaan ollutkaan minä, en koskaan hievahtanut, olen kuunnellut, minun on täytynyt puhua, miksi kieltää sitä, miksei myöntää sitä, kaiken kaikkiaan en kiellä mitään, en myönnä mitään, sanon mitä kuulen, kuulen mitä sanon, en tiedä, jompikumpi, tai molemmat, se tekee kolme vaihtoehtoa, valitse mieleisesi, nämä tarinat matkustajista, kaikki ovat omiani, minun täytyy olla äärimmäisen vanha, tai muisti temppuilee,

tietäisinpä olenko elänyt, elänkö, tulenko elämään,

se tekisi kaikesta yksinkertaisempaa, mahdotonta selvittää, tässä pisteessä olet kusessa, en ole liikkunut, siinä kaikki mitä tiedän, ei, tiedän muutakin, se en ole minä, unohdan sen jatkuvasti, aloitan uudelleen, on aloitettava uudelleen, koskaan liikkunut täältä, koskaan lakannut kertomasta tarinoita, kertomasta itselleni, hädin tuskin kuullen niitä, kuullen jotain muuta, kuunnellen jonkin muun varalta, silloin tällöin pohtien mistä oikein sain niitä, olinko elävien maailmassa, olivatko ne omassa maailmassani, ja missä säilytän niitä, päässäni, minulla ei ole päätä, ja millä niitä kerron, suullani, sama huomio, ja millä kuulen ne, ja niin edelleen, vanha kunnon hurlumhei, se ei voi olla minä, tai se johtuu siitä etten kiinnitä huomiota, siinäpä vanha tapa, teen niin huomiotta, tai kuin olisin joku muu, olen jälleen kaukana, jälleen poissaolevana, nyt on jälleen hänen vuoronsa, hänen joka ei puhu ei kuule, hänen joka ei omista sielua ei ruumista, hänellä on jotain muuta, hänellä on oltava jotain, hänen on oltava jossain, hän on hiljaisuudesta tehty, siinäpä nätti analyysi, hän on hiljaisuudessa,

hän on se jota tulisi etsiä, joka tulisi olla, josta tulisi puhua, jonka tulisi puhua, mutta hän ei voi puhua,

silloin voisin lopettaa, olisin hän, olisin hiljaisuus, olisin palannut hiljaisuuteen, yhtyisimme jälleen, hänen tarinansa tarina jota kertoa, mutta hänellä ei ole tarinaa, hän ei ole tarinassa, se ei ole varmaa, hän on omassa tarinassaan, sanoin kuvaamattomassa, käsittämättömässä, ei sillä väliä, on yritettävä, uskomatonta kyllä minun vanhojen tarinoideni sisältä, löytää hänen tarinansa, sen on oltava siellä jossain, sen on täytynyt olla minun, ennen kuin oli hänen, tunnistan sen, lopussa tunnistan sen, tarina hiljaisuudesta jota hän ei koskaan jättänyt, jota minun ei olisi koskaan pitänyt jättää, jota en kenties koskaan löydä uudestaan, jonka saatan löytää uudestaan, silloin se on hän, silloin se olen minä, silloin se on paikka, hiljaisuus, loppu, alku, alku jälleen, miten voin sanoa, nämä ovat vain sanoja, minulla ei ole muuta, eikä niitäkään montaa, sanat epäonnistuvat, ääni epäonnistuu, olkoon niin, tunnen tämän hyvin, se on hiljaisuus,

täynnä muminaa, etäisiä huutoja, arkista hiljaisuutta, kuuntelemiseen tuhlattuna,

odottamiseen tuhlattuna, äänen odottamiseen, kuten kaikki valitus, toisin sanoen ne lakkaavat, mumina taukoaa, ne luovuttavat, ääni aloittaa uudestaan, alkaa yrittää uudestaan, nyt nopeasti kun on vielä jotain jäljellä, pian ei ääntä jäljellä, ei muuta jäljellä kuin muminan ydin, etäiset huudot, nopeasti nyt yritä uudelleen, jäljelle jääneillä sanoilla, yritä mitä, en tiedä, olen unohtanut, ei sillä väliä….

Quote VI

Samuel Beckett: The Unnamable

…kaikki kansa, tai minä yksin, ja tulla takaisin, ja alkaa alusta, ei, jatka, jatka taas, se on kierre, tunnen sen hyvin, minun on tunnettava se hyvin, valhetta, en hievahda, en ole hievahtanut, päästän äänen, kuulen äänen, ei ole muuta kuin täällä, ei ole kahta paikkaa, ei ole kahta vankilaa, on vain minun olohuoneeni, missä odotan ei-mitään, en tiedä missä se on, en tiedä millainen se on,

se ei minulle kuulu, en tiedä onko se suuri, vai onko se pieni, tai onko se suljettu, vai onko se avoin, juuri näin, toista, se auttaa eteenpäin, avoin mihin, ei ole muuta, vain se, avoin tyhjiölle, avoin pimeydelle, avoin ei-millekään, en vastusta, nuo ovat sanoja, avautuen hiljaisuudelle, katsellen ulos hiljaisuuteen, suoraan ulos, miksipä ei, kaiken aikaa hiljaisuuden kynnyksellä, tiesin sen, kiven päällä, ruoskittuna kiveen, hiljaisuuden keskellä, sen valtava aalto vierii minua kohti, virtaan sen mukana, se on kuva, nuo ovat sanoja, se on keho, se en ole minä, tiesin ettei se olisi minä, en ole ulkopuolella, olen sisäpuolella, jonkin sisässä, olen teljetty, hiljaisuus jää ulkopuolelle, ulkopuolella, sisäpuolella, ei ole muuta kuin täällä, ja hiljaisuus ulkopuolella, ei muuta kuin tämä ääni, ja kaikkialle kaartuva hiljaisuus,

ei tarvetta seinille, kyllä, tarvitsemme seiniä, tarvitsen seiniä, turvallisen paksuja, tarvitsen vankilan, olin oikeassa, yksin minulle, menen sinne nyt, laitan minut sisään, olen jo siellä, alan nyt etsiä itseäni, olen siellä jossain, se ei ole minä, ei väliä, sanon sen olevan minä, ehkä se silloin on minä, ehkä he odottavat vain sitä, siinä he taas ovat, odottavat minun sanovan olevani joku, sanovan että olen jossain, laittaakseen minut ulos, hiljaisuuteen, näen tyhjyyttä, sillä ei ole mitään, tai koska en omista silmiä, tai kummankin takia, se tekee kolme mahdollisuutta, joista valita, mutta enkö todella näe mitään, ei ole aika valehdella, mutta miten voit olla valehtelematta, millainen idea, tällainen ääni, kuka sitä voisi valvoa, se yrittää kaikkea,

se on sokea, se etsii minua sokeasti, pimeässä,

se etsii suuta johon tunkeutua, kuka sitä epäilisi, ei ole muita, tarvittaisiin pää, tarvittaisiin asioita, en tiedä, etsin liian usein aivan kuin tietäisin, ääni sen tekee, se esittää kaikkitietävää, saadakseen minut luulemaan että tiedän, saadakseen luulemaan että se on omani, sitä eivät silmät kiinnosta, se sanoo ettei minulle ole niitä, tai ettei minulla ole niille käyttöä, sitten se puhuu kyyneleistä, sitten kimalluksesta, se on todella hukassa, kimalluksesta, kyllä, kaukana, tai lähellä, etäisyyksiä, tiedättehän, mittoja, jo riittää, kimallusta, kuin aamunkoitossa, sitten kuollen, kuin illalla, tai kirkastuen, sitäkin ne tekevät, kirkastuvat häikäisevämmin kuin lumi, hetkeksi, lyhyt aika, sitten haipuvat pois, tarpeeksi totta jos haluat, asiat unohtuvat, minä unohdan, sanon etten näe mitään, tai sanon että kaikki on pääni sisällä, aivan kuin tuntisin pään olkapäilläni, nuo ovat kaikki oletuksia, valheita, tämä kimallus myös, niiden tuli pelastaa minut, niiden tuli raadella minut, siitä ei tullut mitään, en näe mitään, joko tämän takia tai tuon vaikutuksesta, ja nämä kuvat, joilla he minua juottivat,

kuin kamelia ennen aavikkoa,

en tiedä, lisää valheita, huvin vuoksi, huvi, miten hauskaa meillä onkaan ollut, mitä huvia minkä vuoksi, kaikki valhetta, olipa hätäisesti sanottu, on sanottava hätäisesti, niin on säädetty. Paikka, teen sen joka tapauksessa, luon sen mielessäni, kokoan sen muististani, neulon sen ympärilleni, teen itselleni pään, teen itselleni muistin, minun on vain kuunneltava, ääni kertoo kaiken, kerro vielä, kaiken mitä tarvitsen, tämä on kuin tunnustus, viimeinen tunnustus, luulet sen olevan lopussa, sitten se alkaa jälleen, oli niin paljon syntejä, muisti on heikko, sanat eivät tule, sanat epäonnistuvat, hengitys epäonnistuu, ei, se on jotain muuta, se on syyte, kuoleva ääni syyttää, syyttää minua, aina täytyy syyttää jotakuta, syyllinen on korvaamaton, se puhuu synneistäni, se puhuu päästäni, sanoo että se on minun, sanoo minun katuvan, haluavan rangaistusta,

että haluan mennä, antautua, uhri on elintärkeä, minun on vain kuunneltava, se näyttää piilopaikkani, millainen se on, missä ovi on, jos ovea on, ja olinpaikkani sen uumenissa, ja mitä välissämme on, millainen maaperä, mikä maa, oli se sitten merta tai vuorta, ja oikean polun, jolle lähteä, paeta, antautua,

saapua terän alle, ilman sen kummempia juhlallisuuksia, kuten kaikki jotka täältä lähteävät, en ole ensimmäinen,

en tule olemaan ensimmäinen, se kertoo mitä tehdä, noustakseni, liikkuakseni, käyttäytyäkseni kuin epätoivolla siunattu keho, näin järkeilen, näin kuulen itseni järkeilevän, kaikki valhetta, he eivät kutsu minua, he eivät puhu minusta, ei ole vielä minun vuoroni, on jonkun toisen vuoro, siksi en voi hievahtaa, siksi en tunne kehoani, en kärsi vielä tarpeeksi, ei ole vielä minun vuoroni, en kärsi tarpeeksi, liikkuakseni, saadakseni kehon, kehon pään kera, ymmärtääkseni,

saadakseni silmät joilla valaista polkua,

lähinnä kuulen, ymmärtämättä, kykenemättä hyötymään siitä, hyötymään kuulemastani, tehdäkseni mitä, noustakseni ja mennäkseni ja ollakseni kyllästynyt kuulemiseen, en kuule aivan kaikkea, sen täytyy olla syy, hukkaan tärkeät asiat, ei ole vuoroni, ei, kuulen kaiken, mitä väliä sillä on, tällä hetkellä ei ole vuoroni, vuoroni ymmärtää, vuoroni elää, vuoroni elämän piinapenkissä, se kutsuu tuota elämäksi, tilaa minun ja oven välissä, kaikki on siinä, siinä mitä kuulen, jossain siinä, jos kaikki on sanottu, kaikki tämä pitkä aika, kaiken täytyy olla sanottu, mutta ei ole vuoroni, tietää mitä, mitä olen, missä olen, ja mitä tekisin jotta voisin lakata olemasta sitä, olemasta siellä, se on johdonmukaista, ollakseni toinen, ei, sama, en tiedä, kiivetäkseni elämään, vaeltaakseni tietä pitkin, löytääkseni oven, löytääkseni terän, ehkä se on silmukka, kaulalle, kurkulle, kierteille, sormille, silloin minulla tulee olemaan silmät, näen sormet, siellä on hiljaisuus, kenties se on pudotus,

etsi ovi, avaa ovi, putoa, hiljaisuuteen….

Quote V

Samuel Beckett: The Unnamable

…survoi päätäni puulla ja raudalla, se en ollut minä, ei ollut päätä, ei puuta, ei rautaa, en tehnyt mitään minulle, en tehnyt mitään kenellekään, kukaan ei tehnyt mitään minulle, ei ole ketään, olen etsinyt, ei ketään muuta kuin minä, ei, ei edes minua, olen etsinyt kaikkialta, on oltava joku, sen on oltava jonkun ääni, en vastusta, minä haluan mitä se haluaa, olen se, olen sanonut niin, se sanoo niin, toisinaan se sanoo niin, sitten se ei sano, en vastusta, haluan sen hiljenevän, se haluaa hiljentyä, se ei voi, se hiljenee hetkeksi, sitten aloittaa uudestaan, se ei ole todellista hiljaisuutta, se sanoo ettei se ole todellista hiljaisuutta, mitä voidaan sanoa todellisesta hiljaisuudesta, en tiedä, että en tiedä mitä se on, ettei sellaista ole, tai ehkä sellainen on, kyllä, että kenties on, jossain, en saa koskaan tietää.

Mutta kun se hidastuu ja kun se pysähtyy, mutta se hidastelee jatkuvasti, se pysähtelee jatkuvasti, kyllä, mutta kun se pysähtyy hyväksi toviksi, hyvä tovi, mitä ovat hyvät tovit, mitä sitten, muminaa, sitten sen on oltava muminaa, ja kuunteleminen, joku kuuntelee, ei tarvetta suulle, ei tarvetta korville, ääni kuuntelee, puhuessaan, kuuntelee hiljaisuuttaan, joka mumisee, joka pitää ääntä, hentoa ääntä, sama ääni mutta hentona, se jää kurkkuun, siinä taas kurkku, siinä jälleen suu, täyttää korvat, siinä jälleen korvat, silloin oksennan, joku oksentaa, joku alkaa taas oksentaa, niin sen täytyy tapahtua, minulla ei ole tarjota selityksiä, selityksiä en vaadi,



pilkku putoaa siihen missä hukun lopullisesti,



sitten hiljaisuus, uskon siihen tänä iltana, yhä tämä ilta, kuinka se mateleekaan, en vastusta, kenties on kevät, orvokkeja, ei, sekoitan syksyyn, kaikelle on aikansa, asioille jotka menevät, asioille jotka loppuvat, he eivät koskaan saisi minua ymmärtämään sitä, asioille jotka hievahtelevat, lähtevät, palaavat, valo joka tanssii, he eivät koskaan saisi minua näkemään sitä, ja kuolema halvalla, kuoleva ääni, siinä hyvä juttu, viimein hiljaisuus, ei muminaa, ei ilmaa, ei kuuntelijoita, ei minun kaltaisilleni, aamen, matkaan!

Suunnaton vankila, kuin satatuhatta katedraalia, ei enää mitään muuta koskaan, tästä eteenpäin, ja sen sisällä, pikkuruisena, kuihtuneena, vanki, miten hänet voisi löytää, kuinka valheellinen tämä tila onkaan, mitä välitöntä valheellisuutta, haluta kietoa sellainen ympärilleen, haluta laittaa olento sisälle, sellissä olisi riittämiin, jos luovuttaisin, jos vain voisin luovuttaa, ennen aloittamista uudelleen, mitä ilmattomuutta, juuri niin, ejakulaatioita, jotka auttavat jatkamaan, lykkäävät h-hetkeä, ei, toisinpäin, en tiedä,

aloita alusta, tässä äärettömyydessä, tässä hämäryydessä, käy läpi aloitusvaiheet, sinä joka et osaa hievahtaa, sinä, joka et koskaan aloittanut, sinä joka, käy vaiheet läpi, mitkä vaiheet, et osaa liikkua, päästät äänesi irti, se kuolee holvissa, se kutsuu sitä holviksi, ehkä se on kadotus, nämä ovat vain sanoja, ne puhuvat vankilasta, en vastusta, tarpeeksi valtava kaikelle kansalle, vain minulle, tai se odottaa minua, menen nyt sinne, yritän mennä sinne nyt, en voi liikkua, olen jo siellä, minun on jo oltava siellä, ehken ole yksin, kenties kaikki kansa on täällä, ja ääni on sen ääni, saapuen minulle sopivana, olisimme eläneet, olleet hetken vapaita, nyt me puhumme siitä, jokainen itsekseen, jokainen ääneen itselleen, kaikki kansa, puhuen ja kuunnellen, kaikki yhdessä, ei, olen yksin, kenties ensimmäinen, tai viimeinen,

puhuen yksin, kuunnellen yksin, yksin yksin,

muut ovat poissa, heidät on vaiennettu, heidän äänensä vaiennettu, heidän kuuntelunsa vaiennettu, yksi kerrallaan, jokaisen uuden tulokkaan myötä, uusi saapuu tänne, en ole viimeinen, pääsen muiden joukkoon, olen mennyt, hiljaisuudessa, se ei tule olemaan minä, se en ole minä, en ole siellä vielä, menen sinne nyt, yritän mennä sinne nyt, ei onnistu, odotan vuoroani, vuoroani vaipua sinne, vuoroani puhua siellä, vuoroani kuunnella siellä, vuoroani odottaa siellä vuoroani vaipua, olla jälleen mennyt, se on loputonta, se tulee olemaan loputonta, mennyt minne, minne aiot mennä, täytyy mennä jonnekin muualle, odottaa jossain muualla, odottaa vuoroasi mennä jälleen, ja niin edelleen…

Quote IV

(Samuel Beckett: The Unnamable)

…asemalaiturit, sodat, rakkaus, sydäntä repivät huudot, tuossa anoppi, itku repii hänen sydäntään kun hän kiskoo poikaansa alas, tai vävyään, enpä tiedä, sen täytyy olla hänen poikansa, koska hän itkee, ja ovi, kotiovi on pultattu kiinni, kun hän palasi asemalta hän näki oven pultattuna, kuka sen pulttasi, hänkö hirttäytyäkseen rauhassa, vaiko anoppi kiskoakseen hänet alas rauhassa, tai estääkseen miniää pääsemästä takaisin sisään, siinä teille tarina, sen täytyy olla miniä, se ei ole vävy ja tytär, se on miniä ja poika, kuinka järkeilenkään ollakseni varma tänä iltana, sen oli tarkoitus opettaa minua järkeilemään, sen oli tarkoitus houkutella minua lähtemään, paikkaan jossa voit kohdata lopun, minun on täytynyt olla kiltti oppilas tiettyyn pisteeseen asti, en päässyt tietyn pisteen yli, ymmärrän heidän ärtymyksensä, tänä iltana alan ymmärtää, voi ei huolta vaaroista, se en ole minä, se en ollut minä, ovi, ovi minua kiinnostaa, puuovi, kuka pulttasi oven, ja minkä
takia,

en koskaan saa tietää, siinä teille tarina, luulin niiden olevan lopussa, kenties se on uusi, uunituore, onko siinä satumaailman paluu, ei, vain muistutus, saadakseen minut katumaan mitä olen menettänyt, kaipaamaan takaisin sinne mistä minut karkotettiin, valitettavasti se ei muistuta minua mistään. Hiljaisuus, puhu hiljaisuudesta ennen kuin sukellat siihen, olinko siellä jo valmiiksi, en tiedä, jokaisena hetkenä olen siellä, kuuntele minun puhettani siitä, tiesin sen tulevan, nousen siitä puhuakseni siitä, jään siihen puhuakseni siitä, jos se on minä joka puhuu, ja se ei ole, esitän että niin on, joskus esitän kuin niin olisi, mutta pitkälti, olinko koskaan siellä pitkälti, venähtänyt vierailu, en ymmärrä mitään kestosta, en voi puhua siitä, voi tiedän että puhun siitä, sanon ei koskaan ikinä, puhun neljästä vuodenajasta ja päivän ja yön vaiheista,

yöllä ei ole vaiheita, niin on koska nukut, vuodenaikojen täytyy olla hyvin samankaltaisia, kenties nyt on kevät, siinä kaikki sanat jotka he opettivat, selventämättä niiden merkitystä, niin opin järkeilemään, käytän kaikkia, kaikkia sanoja jotka he näyttivät, niitä oli palkeittain, voi yhtäkkiä kummallinen valonhehku, ne olivat listoina, kuvia vierellään, olen varmaan unohtanut ne, olen varmaan sekoittanut ne, nämä minun nimettömät kuvani, nämä kuvattomat nimeni, nämä ikkunat joita pitäisi kenties kutsua oviksi, edes joksikin muuksi,
ja tämä sana ihminen joka ei ehkä vastaa sitä minkä näen kun sen kuulen, mutta silmänräpäys, tunti, ja niin edelleen, miten ne tulisi esittää, elämä, miten saisin siitä selvää, pimeässä, kutsun sitä pimeäksi, kenties se on taivaan sininen, tyhjiä sanoja, mutta käytän niitä, ne palaavat takaisin, kaikki ne joita he esittelivät, kaikki ne jotka muistan, tarvitsen niitä kaikkia, voidakseni jatkaa, valhetta,





parikymmentä olisi tarpeeksi, varma ja luotettava, unohtumaton, sopivasti vaihteleva, siinä tarpeeksi palettia, sekoittaisin niitä, varioisin niitä, siinä nuotistoa tarpeekseen, kaikkea mitä tekisin jos voisin, jos haluaisin, jos voisin haluta, ei tarvetta haluta, niin se loppuu, sydäntä särkevään itkuun, sekavaan mutinaan, tullakseen luoduksi, jatkaessani, improvisoituna, ulistessani, vielä nauran, niin tämä tulee loppumaan, hekotukseen, heko heko, au, ha, pa, harjoittelen, njum, huu, plop, pssss, ei muuta kuin tunteita, bing bang, se on räjähtää, uh, puuh, mitä vielä, uuh, aah, siinä rakkautta, riittää, tämä on väsyttävää, hii hii, se on Abderite, ei, se toinen, lopussa, se on loppu, loppuva loppu, se on hiljaisuus, muutama kurlutus hiljaisuuden päälle, todellisen hiljaisuuden, ei se jossa olen suuta myöten likoamassa, korvia myöten, joka peittää minut, paljastaa minut, hengittää kanssani, kuin hiiri kissan sisässä, hukkunut hiiri, olen hukkunut, useammin kuin kerran, se en ollut minä, tukehdutti, sytytti minut tuleen….

Quote III

(Samuel Beckett: The Unnamable)

…jos vain voisin tuntea jotain itseäni vasten, yritän, jos voin, tiedän että se ei ole, muuta en tiedä, minä sanon minä, tietäen ettei se ole minä, olen kaukana, kaukana, mitä se tarkoittaa, kaukana, ei tarvetta olla kaukana, kenties tässä on tässä, ulottuvillani, en tunne käsiä ympärilläni, jospa voisin tuntea jotain ympärilläni, se olisi jonkinlainen lähtökohta, lähtökohta, oi jos voisin nauraa, tiedän mitä se on, heidän on täytynyt kertoa minulle mitä se on, mutta en osaa, he eivät ole voineet näyttää miten se tehdään, kenties se on yksi niistä siunauksista joita ei voi hankkia. Hiljaisuus, sana hiljaisuuden päällä, hiljaisuuden sisässä,

se on pahinta, puhua hiljaisuudesta, sitten vangita minut, vangita joku, toisin sanoen, mistä toisin sanoen, rauhassa, rauhassa, olen rauhallinen, olen vangittu, jonkin sisässä, se en ole minä, siinä kaikki mitä tiedän, ei siitä sen enempää, toisin sanoen, tehdä paikka, pieni maailma, se tulee olemaan pyöreä, tällä kertaa se tulee olemaan pyöreä, se ei kuitenkaan ole varmaa, matala katto, paksut seinät, miksi matala, miksi paksu, en tiedä, ei ole varmaa, jää nähtäväksi, kaikki jää nähtäväksi, pikku maailma, yritä kaivella minkälainen se on, yritä arvata, aseta joku siihen, etsi jotakuta sen sisältä ja millainen hän on, ja miten hän pärjää, minä se ei ole, ei väliä, ehkä se onkin, ehkä se onkin minun maailmani, mahdollinen yhteensattuma, siellä ei ole ikkunoita, olemme väsyneitä ikkunoihin,

meri torjui minut, taivas ei nähnyt minua, en ollut läsnä/paikalla, ja kesäillan lämpö painaa silmäluomillani, meillä täytyy olla silmämunat, se on oletettavaa, heidän on täytynyt kuvailla se minulle, millaista on, silmä, ikkunassa, aava meri, aava maa, aava taivas, ikkunassa, ilmaa vasten, avautuvat, sulkeutuvat, harmaata, mustaa, harmaata, mustaa, minun täytyi ymmärtää, minun täytyi haluta sitä, haluta silmä, omakseni, minun on täytynyt yrittää, kaikki mitä he ovat kertoneet minulle, kaikkea sitä olen yrittänyt, he ovat yhä hyödyksi, kun ajattelen heitä, tuo myös, täytyy jatkaa myös ajattelemista, tuttujen ajatusten, he kutsuvat sitä ajattelemiseksi, ne ovat näkyjä, vanhojen näkyjen riekaleita, siinä kaikki mitä voit nähdä, muutaman vanhan kuvan, ikkunan, mikä tarve heillä oli näyttää minulle ikkuna, sanoen, ei, unohdin, se ei palaa muistiin, ikkuna, sanoen, On muita, jopa kauniimpia, ja loput, seinät, taivas, ihminen, kuten Mahood, hieman luontoa, liian laajaa saavutettavaksi, liiaksi unohdettua, liian vähän unohdettua, oliko se tarpeellista, mutta noinko se tapahtui, kuka on voinut saapua tänne, kenties paholainen, en keksi muuta, hän se näytti minulle kaiken, täällä, pimeässä, ja kuinka puhua, ja mitä sanoa, ja hieman luontoa, ja muutaman nimen, ja ihmisen ulkokuoren, minun kuvieni, joita saatan muistuttaa, ja heidän tapansa elää, huoneissa, vajoissa, luolissa, metsissä, tai tullen ja mennen, unohdin, ja joka meni pois ja jätti minut, tietäen houkutukseni, tietäen kadotukseni, antauduin tai en, olenko antautunut vai en, en tiedä, se en ole minä, vain sen tiedän, siitä päivästä lähtien se ei ole enää minä, sillä sen päivän jälkeen ei ole enää ketään, olen varmaan luovuttanut.

Nämä ovat vain oletuksia, ne auttavat eteenpäin, uskon kehitykseen, uskon hiljaisuuteen, oi kyllä, muutama sana hiljaisuudesta, sitten pikku maailmasta, se riittäköön, ikuisuuksien loppuun asti, luulisit että se olen minä, minä puhuu, minä kuulee, minä suunnittelee, hetken ratoksi, ikuisuuksien loppuun asti, siinä missä itse olen kaukana, tai syleilyssäni jossain, tai salakuljetettuna jonnekin, seinien sisään, muutama sana hiljaisuudesta, sitten yksi asia vielä, vain yksi tila ja joku sisässä, kenties, kunnes loppu saapuu, uskon niin, on jo ilta, kutsun sitä illaksi, voisitpa nähdä sen, uskon tähän iltaan, se on julistettu ja uskon sen, sinä julistat, sitten kiellät, niin se on, se antaa sinun jatkaa, se antaa lopun saapua, iltoja joille on loppu, puhun illasta, joku puhuu illasta, kenties on vielä aamu, kenties on yhä yö, minulla ei henkilökohtaisesti ole mielipidettä. He rakastavat toisiaan, menevät naimisiin, jotta voisivat rakastaa paremmin, kätevämmin, hän lähtee sotaan, hän kuolee sodassa, vaimo itkee, tunteesta, että on rakastanut häntä, että on menettänyt hänet, jep, nai uudestaan, rakastaakseen uudestaan, jälleen kätevämmin, he rakastavat toisiaan, rakastat niin monta kertaa kuin on tarpeen, kuin on tarpeen ollakseen onnellinen, hän palaa, toinen palaa, sodasta, hän ei kuollutkaan sodassa, vaimo menee asemalle vastaan, tapaamaan häntä, hän kuolee junassa, tunteisiin, ajatukseen hänen näkemisestään, hänen saamisestaan, vaimo itkee, itkee jälleen, tunteesta jälleen, että on menettänyt hänet jälleen, jep, palaa talolle, hän on kuollut, toinen on kuollut, anoppi laskee hänet alas, hän hirttäytyi, tunteesta, että menettäisi vaimon, vaimo itkee, itkee kuuluvammin, että on rakastanut häntä, että on menettänyt hänet, siinä teille tarina, joka opetti minulle tunteiden luonteesta, sitä kutsutaan tunteeksi, mitä tunne saa aikaan suotuisissa olosuhteissa, mitä rakkaus saa aikaan, vai niin, joten siinä tunne, ja siinä rakkaus, ja junat, junien luonne…..

Televisio.

Tapasin television luultavasti ensimmäistä kertaa alle käsivarren mittaisena. Ensivaikutelma oli hämmentävä, shokeeraava, taisin itkeä. Luonnollisesti olin opetellut ulkoa vain vanhempieni kasvonpiirteet, joten nähdessäni ensin epämääräisiä kasvoja sinisen sirisevällä ruudulla näinkin pian vanhempani siellä, vangittuna laatikon sisään, liikkuen kummallisesti ajassa ja paikassa, vaikka todennäköisesti katsoin Melrose Placea tai Dallasia. Opittuani television pääperiaatteet, lähinnä etteivät tapahtumat ole päässäni ja että luoteja väistelevät ja moottoripyörillä hurjastelevat hahmot eivät ole vanhempiani tai lähisukulaisiani, ihastuin tai paremminkin liiaksi totuin tämän esineen olemassaoloon. Jo lapsena vaistosin voiman, dialektiikan olemassaolon ja television välillä. Jäljittelen sen nykyään näin.
1. Televisio on materiaaliltaan ja kerronnaltaan yhdeksänkymmentäprosenttisesti fantasiaa.
2. Fantasia kertoo meille miten maailman pitäisi olla, se on siis malli utopiasta.
3. Utopia tulee kreikan sanoista ou-topos, ei-paikka, paikka jota ei ole.
4. Eläytyessään televisioon katsoja eläytyy ei- paikkaan, jolloin hänen henkinen olemassaolonsa meidän maailmassamme loppuu. Hän ristiriitaisesti on olemassa ei-paikassa, tai paremminkin ei ole olemassa mutta kuitenkin on ei-paikassa. Tällainen ei-oleminen on luonnollisesti stressaantuneelle ihmiselle suuri helpotus.
5. Televisio edustaa näin pakopaikkaa. Se on antieksistenssiä, eräänlainen olemattomuuden todellisuuskupla, jonkinlaista kuoleman simulaatiota, joka ei kuitenkaan kestä loputtomiin sillä sen voi keskeyttää sammuttamalla television.

Joka tapauksessa tähän piirteeseen ihastuin tuossa esineessä hullun lailla. Hieman hartaampana ihmisenä olisin saattanut kuvitella Jumalan puhuvan koneen kautta, Jumalan olevan Nelonen ja Melrose Place. Onhan sekin mahdollisuus, mutta itsekkäänä lapsena keskityin omaan pakopaikkaani, jolla vältin todellisuuden murheet. Tiedostamattomuus, omien rajojen katoaminen, persoonan liukeneminen, kaikki tuo oli suorastaan mainiota huumetta. Jos televisio on yhtä kuin kuolema, kuolemaa pelätään turhaa. Se on vain ruutu, jota ei voi katkaista.

Delirium monologue

kuristaa kuristaa minua se eit tule vielä en halua nähdä enää vielä en katto on musta keskellä pallo vaalea pallo valkoinen meri hiekka minä haluan hautautua se pakenee pallo ei älä pakenee reunoille ei pää käänny noin pää kääntyy minä kierin mökin seinille tuolle seinälle se on nenäni alla kierin maapallon reunaa pitkin pois pois alas mustaa ei tähtiä täällä enää ei saa tulla vielä en halua kieriikö mökki mukanani kasvaako mökki maasta ja minä synnyn puusta kohdusta kasvan maasta ei tuolla meri kierin mereen soudan merellä mökkiä soudan poismilloin hän tulee on ikävä hän antaa minun kuolla antaa mennä pois nälkä hän ei voi olla toisessa mökissä täällä kuin täällä on kuoltava sillä on niin että minä teen kuolemaa se on tämä kun kuolee minä teen kuolemaaen vielä en halua ratsastaa tähdillä kun olin nuori vietin aikaa orgioissa minä minä siinä työpöydällä minun alla mies nainen se punatukkainen en unohda en unohda sitä en sitä voi ääntä joka tuli hänen suusta katsoin katson katsoin vielä silloin naisia nyt katson kengänkärkiä voi helvetti nyt tulee oksennus äiti minä oksennan kun minä älä tule ei en halua vielä mukaan mutta katto on musta ja minä makaan seinällä perse ikkunalla ja puklu katosi en saa en saa enää henkeä kuka kierittää mökkiä kuka katsoo ikkunan takaa onko se hevonen joka katsoo kun nukun tämä voisi olla hyvä aika lopettaa ei kun olin nuori minulla oli vauva asuin yksin vauvan kanssa se paskoi paskoi kapsoi sanomalehdille sitten katosin olin poissaen vielä ollut saanut henkeä nyt en saa en olla kipu minuun sattuu kylkeen jalkaan lamppu sojottaa seinästä eikä ole muuta kuin tässä tämä tapa olla ja mitä on mökin sisällä kun kuolen ja minä jään seinien väliin tiivisteeksi
lamppu osoittaa seinään seinästä seinään minua taas
ja tämä alkaa loppua olla loppu pois loppu

lopettaa tämä loppu ja olla

jälleen tässä

aika päättää loppuuko tämä hyvin vai miten

ei

hiljaisuus

hiljaa

nyt



seis

Quote II

Beckett: The Unnamable

..ei, ei edes vimmaa, enää vain pelkoa, varjoaan peläten, ei, syntynyt sokeana, ääntä sitten jos tohdit, valitsemme sen, jotain on valittava, sääli, mutta niin se on, äänen pelko, äänten pelko, petojen äänten, ihmisäänten, päivien äänten ja öiden äänten, se riittää, äänien pelko, kaikkien äänien, enemmän tai vähemmän pelkoa, kaikki äänet, on vain yksi, jatkuva, yötä päivää, mikä se on, askeleet tulevat ja menevät, puhe kaikuu hetken, kehot kaivavat tietään eteenpäin, se on ilma, se on asiat, se on ilma asioiden välissä, se riittää, sitä etsin, kuin se, ei, ei kuin se, kuin minä, omalla tavallani, mitä sanon, laillani, sitä etsin, mitä nyt taas etsin, mitä se on, sen täytyy olla sitä, se voi olla vain sitä, mitä se on, mitä se voi olla, mitä mikä voi olla, mitä etsin, ei, mitä kuulen, nyt muistan, muistan kaiken, sanovat että etsin mitä kuulen, kuulen heidät, nyt muistan, mitä se voikaan olla ja mistä se voikaan tulla, sillä täällä on vain hiljaisuus ja muurit ovat paksut, ja miten kykenen, ilman korvia, ilman päätä, ilman ruumista, ilman sielua, miten kykenen, epäselvää, ei mitään selvää, sanot epäselvää, jokin haluaa tehdä siitä selvää, etsin, mitä on haluaminen, tehdä kaikki selväksi, olen aina etsimässä jotain, se on lopulta uuvuttavaa, ja se on vasta alkua, kuinka voin, tällaisissa olosuhteissa, tehdä mitä teen, mitä oikeastaan teen, täytyy selvittää mitä teen, kerro mitä teet ja kysyn miten se on mahdollista, kuulen, sanot että kuulen, ja sitä etsin, se on valhe, en etsi mitään, en enää mitäåän, ei väliä, unohdetaan koko asia, kuuntelen heitä nyt, venyttelen muistiani, ensinnäkin mitä se on, toisekseen mistä se tulee, kolmanneksi kuinka voin, siinä se, nappasimme sen, kolmanneksi kuinka kykenen tekemään niin, ottaen huomioon tämän, sivuuttamatta tuota tuota, nyt se on selvää, kuinka kuulen, ja kuinka voin ymmärtää, se on valhetta, millä ymmärtäisin, sitä kysyn, millä ymmärtäisin, sitä kysyn, kuinka kykenen ymmärtämään, en edes puolia, en edes sadasosaa, en viidestuhatosaa, jatketaanpa viidelläkymmenellä jakamista,ei edes kaksisataaviisikymmentätuhatosaa, jor iittää, mutta joka tapauksessa vähän, se on silti tärkeää, parempi niin, sääli mutta niin se on, vain hyvin vähän kaiken kaikkiaan, vähin mahdollinen, kunnioitettavaa, se riittää, karkea merkitys yhdessä ilmauksessa tuhannesta, kymmenestä tuhannesta, jatketaanpa kymmenellä kertoen, ei mitään rauhoittavampaa kuin aritmetiikka....